Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Talvilomailua?

pisara

Ihan joskus mä mietin mitä muut ihmiset tekee lomalla. Pienin nyt ei koko lomasta vielä oikein ymmärrä, kivaa vaan olla isin ja äidin kanssa ja puuhastella. Mutta me isommat. Oltais voitu valita lomakohde ja suunnata aurinkorannalle tai aurinkoisille rinteille koko perheen voimin. Mut ei, siellä olisi luultavasti ihan liikaa ihmisiä meidän makuun. Me ollaan oltu kotona (koska me viihdytään siellä) ja koska rouvaa alkoi viikko sitten lauantaina pyykkejä kuivumasta viedessä vaatehuone ahdistaa, me ollaan vähän remontoitu 😉 Olinhan mä sitä ajatellut jo vaikka kuinka ja kauan, mutta aina se aloittaminen vaan oli hankalaa. Toisaalta, lähtökohta oli aika kamala joten pienelläkin muutoksella pääsisi pitkälle. Lopulta ei remppaan mennyt ajallisesti eikä taloudellisesti mahdottomia. Maali oli samaa vanhaa Remonttiässää mitä käytettiin aikanaan kodinhoitohuoneessa (hyvin oli muuten säilynyt puolillaan oleva purkki), hyllyt otettiin vaan alas ja muokattiin uusiin paikkoihin mutta seinäkoukut ja laminaatti jouduttiin ostamaan uutena. Koukkujakin on jossain, mutta yhtään ei voi tietää missä. Luulin vaan pikaisesti ne yhdestä laatikosta nappaavani, mutta ei…. Kuva ei ehkä tee oikeutta, mutta muutos on livenä aika dramaattinen. Toivottavasti toiminnallinen muutos on yhtä hyvä kuin miltä se nyt vaikuttaa. Kuvassa vasemmalla lähtötilanne ja oikealla lopputulos. Ensimmäisessä kuvassa tavaroiden välissä mahtui juuri ja juuri kävelemään, toisessa vaatehuoneessa mahtuu vaikka pukemaankin. Oma osuus muutoksessa lienee myös sillä säkillisellä vaatteita, joka ei enää palaa kyseiseen tilaan. Osa menee kiertoon, osa materiaaliksi mun ompelupajalle ja osa roskiin. Kukaan tuskin haluaa rikkinäisiä pitkiäkalsareita mihinkään käyttöön….

On meidän lomaan muutakin mahtunut. Ihana on ollut viettää aikaa perheen kanssa ihan rauhassa. Me ollaan loppujen lopuksi melko vähän koko porukka kotona muuten kuin iltapala-aikaan. Ollaan ulkoiltu, lepäilty, syöty hyvin ja herkuteltu. Käytiin me Pirpanan mieliksi HopLopissakin ja kivaa oli. Ei tarvinnut enää lähteä lenkille sen puolentoista tunnin tunneliryöminnän jälkeen! Onneksi oli kaksi aikuista yhden lapsen kera, muuten olisi voinut ainakin äidiltä loppua kunto kesken. Pitäisi useammin heittäytyä leikkeihin ja peleihin täysillä mukaan. Kivaa se liukumäestä laskeminen oli ja pienen pojan riemun seuraaminen.

Kaikki kiva loppuu aikanaan, niin myös loma mun osalta. Paljussa eilen ja tänään huolella lilluneena on hyvä suunnata ihmiskorjaamon yöhön. Pojat jatkaa lomailuaan vielä maanantai-aamuun. Näihin tunnelmiin on hyvä jäädä.

kahvi

Nuhainen syysloma

Paljon suunnitelmia, sovittuja juttuja ja iloisia ajatuksia. Ja sitten lomaa edeltävällä viikolla saapui flunssa ja katosi ääni. Lomalle jäin sairaspäivän kautta selvittyäni täysin äänettömänä koulutusreissulta kotiin. Pikkumiehen kanssa oltiin suunniteltu aktiivisyysloma mummola- ja uimahallireissuineen ja leikkitreffeineen. Ei lähdetty jakamaan tautia. Oltiin kotona. Mun ääni palautui kunnolla vasta viikon jälkeen sopivasti näin yövuorojen alla ja pikkumiehen vihreä räkänoro on tänään ollut pienempi. Voisi siis kuvitella, että loma meni täysin pieleen. Ei. Meillä oli kiva loma. Puuhattiin kaksistaan vaikka mitä ehkä 100kg nenäliinoja tuhlaten. Hypittiin, pompittiin ja sitten taas huilittiin. Nauraa räkätettiin sydämemme kyllyydestä ja välillä itkettiin (pienempi pääasiassa). Mentiin ihan oman jaksamisen mukaan. Jopa minä maltoin rentoutua ja rauhoittua. Ihme ja kumma. Päiväunilla oltiin molemmat joka päivä (tosin mä yleensä join teetä ja katselin telkkaria) ja ulkonakin piipahdettiin. Viikon aikana tajusin kuinka mahtava pikkuihminen meillä asuu. Olenhan mä siis tiennyt sen jo aikaisemminkin, mut jotenkin siihen kiinnitin nyt huomiota. Pysähdyin. Sillä pikkumiehellä on loistava huumorintaju ja se on alkanut hupsutella ihan tarkoituksella. Se tietää mitä tahtoo ja osaa sen kertoa hienosti. Autot ja koneet on rakkaita ja ilot tulee usein pienistä, meidän aikuisten mielestä ihan hupsuista, asioista. Niin kuulukin. Me ollaan eletty viikko miltei täysin hetkessä ja se on ollut huippua flunssasta huolimatta. Pitkästä aikaa mulla on itsellänikin ihan oikeasti rentoutunut fiilis. Tämän fiiliksen haluaisinkin säilyvän vaikka työt taas jatkuvat. Sen kiireettömyyden kotona. Rauhan. Elämästä nauttimisen.

Tänään me kuitenkin oltiin lomareissussa flunssasta huolimatta. Mentiin vartin ajomatkan päähän ulkoilemaan maatilalle. Nähtiin possut, lampaat, vuohet ja kanat sekä tietysti koirat. Nautittiin retkieväät nuotiolla raikkaassa syysilmassa ja puuhattiin ulkona muiden kanssa. Ihmeteltiin traktoreita ja muita koneita. Hepan kyytiinkin assistentti uskaltautui ensimmäistä kertaa elämässään ja ensimmäisen kierroksen jälkeen totesi tyynesti että lisää. Aivan mahtavaa, mun pieni hevosmies ❤ Pitäisikin useammin muistaa, että 2-vuotiaan elämyspäivän ei tarvitse olla kallis eikä tapahtua toisella puolella maapalloa. Arkiset asiat on ihan mahtavia ja yhdessä tekeminen on parasta. Jotenkin sitä vaan on niin laiska lähtemään kotikolosta.

Vaikka jälleen kerran aioin päivittää blogiani useammin, jostain on aina ilmestynyt ajankäyttöongelmat. Kesän aikana on tapahtunut valtavan paljon eikä kukaan vieläkään ole tarjonnut tekstin telepaattista siirto-ohjelmaa. Niinpä päivitykset tulevat edelleen harvakseltaan. Yritän silti parhaani. Ompeluksista on pyydetty kuvia ja niitä tuleekin kunhan löydän ne tietokoneeni syövereistä. Alla kuitenkin  vähän kuvapäivitystä kesän tapahtumista: valmis saunan terassi, ensimmäiset itsekasvatetut tomaatit (taimet ostin valmiina) ja valtava omenasato. Ehkä mistä lisää myöhemmin 🙂

Kohta vuorokauden on satanut. Välillä enemmän ja välillä vähemmän, mutta koko ajan jotain. Piha näyttää kamalalta. Mutavelliä on vaikka muille jakaa, mutta meitähän se ei haittaa. Sade on vain asenne ja pukeutumiskysymys. Alkuviikosta tontilla mylläsi kaivinkone piilottaen vesiputkia maan alle. Meille on siis koko kevään tullut vesi pintavetona uudesta porakaivosta vanhan irtisanottua työsopimuksensa hiihtoloman tienoilla. Kaivo vaan yhtäkkiä päätti romahtaa ja hanasta alkoi virrata kiljua ulkonäöltään muistuttavaa sotkua. Avausyritysten jälkeen lopulta päädyttiin uuden kaivon tekemiseen. Epävarmuus veden tulosta, projektin kustannuksista ja onnistumisesta sai aikaan useita unettomia öitä. Nyt tuo onneton ja suunnatonta kiukkuakin aiheuttanut projekti on loppusuoralla. Enää vain jälkien korjausta pihassa ja koko sotkun voi unohtaa. Tosin yksi jännittävimmistä asioista eli veden tutkituttaminen on vielä edessä…

Viattomasti biojätteen viennistä alkanut puutarhaprojektini on jo melko hyvällä mallilla. Pintamaat on kaivettu ja suodatinkankaan päälle on jo ilmestynyt reippaasti kiviä. Vielä se ei kuitenkaan valmiilta näytä eikä tällä viikolla ole varsinaista edistystä tapahtunut työmaalla.Huomion on isännän lomaviikolla keskittynyt saunan ympäristöön, jonne on viikossa ilmestynyt puolivalmis terassi. Ihan en osannut helatorstaina ajatella että jo eilen tassuttelin terassin miltei valmiilla kansilaudoituksella. Paljonhan siinä on vielä hommaa, mutta paremmalta näyttää jo 🙂

Sadepäivän iloksi päätin leipoa jotain hyvää. Raparperit ovat jo kasvaneet ja kaivinkonekuski ne hienosti väisteli, joten päätin kevään ensimmäisen piirakan tekaista. Ja itseasiassa ensimmäisen oman maan raparpereista. Viime kesänä ne istutin ja annoin olla ihan rauhassa. Hyvän juurakon sainkin pojan kummitädin kotitilalta.

Raparperipiirakka, gluteeniton

DSC_1600

Uuniin matkalla

 

100g voisulaa
2dl sokeria
2 kananmunaa
2dl kermaa
1tl leivinjauhetta
4dl gluteenitonta jauhoseosta

Sekoita aineet keskenään ja kaada uunivuokaan tai pienelle pellille. Lisää päälle 1,5 litraa raparperisilppua (toimii myös mm. puolukalla, herukoilla yms.).

50g voita
1dl sokeria
1,5dl kaurajauhoa

Nypi aineet sekaisin ja lisää murut piirakan päälle. Paista uunin keskiosassa ensin 15min 200 asteessa ja laske sen jälkeen lämpötila 175 asteeseen ja paista vielä 15-25 min. kunnes kypsä. Nauti vaniljakastikkeen tai jätskin kera.

PS. ohje ei ole oma vaan netistä aikoinaan bongattu, mitään tietoa alkuperäisestä lähteestä ei ole.

Kadonnut aika

Jonnekin on yhtäkkiä hurahtanut vuosi viime päivityksestä. Blogi on elänyt hiljaistakin hiljaisempaa eloa ja viimeisimmätkin epätoivoiset lukijat ovat jo aikapäivää sitten lakanneet toivomasta uutta päivitystä. Myönnän, on ollut kiire. Tai oikeastaan ei vain ole huvittanut avata konetta ja alkaa kirjoittaa. Sitä hetkeä, kun on ollut mahdollisuus touhuta jotain, en ole viettänyt sitä koneella. Tarvitsisin edelleen sen ohjelman, joka käsien tehdessä muuta kääntäisi puheen tekstiksi, nappaisi muutaman kivan kuvan ja painaisi Julkaise-nappia. Sitä ei kuitenkaan ole vielä kai kehitetty. En tosin ole tosissani sitä etsinytkään 😉

WP_20150519_002

Ihan itse, joka kivi. Sain mitä halusin.

 

Vuodessa täällä on tapahtunut paljon. Piha on saanut uutta ilmettä viimekeväisen, äitienpäivänä aloitetun, salaojaremontin myötä. Samalla uusittiin ja laajennettiin talon edustan laatoitus, siirrettiin kukkapenkkejä, kivettiin sokkelin vierus jne. Valtava työ ja kelit suosi (kuten kuvasta näkee), mutta lopputulokseen olemme enemmän kuin tyytyväisiä. Laatoitus jopa taisi selvitä talvesta kunnialla. Hieman se eli maan sulaessa juuri rappusten edestä, mutta on nyt tasaantunut paikalleen. Onneksi.

Myöhemmin kesällä isäntä ystävänsä kanssa innostuivat iltapuhteinaan siirtämään liiterin toiselle puolelle taloa. Alkuperäinen sijainti etupihalla oli liian lähellä aittaa ja pohja epätasainen. Nyt lumet eivät enää putoa katoilta kahden pikkurakennuksen väliin ja molemmilla on arvoisensa tila. Ja liiterissä on hyvin tuulettuva suora pohja, jonka rakoihin ei pienikään jalka lipsahda.

grilli

Aika hieno tuli vaikka itse sanonkin

Kesällä opettelin muuraamistakin. Koskaan en ollut aiemmin edes kokeillut. Päätettiin tehdä grillipaikka saunalle kun materiaaleja jäi salaojahommista. Grillipaikalla on kivituhkaa ja siihen upotettuna betoninen kaivonkansi. Sen päälle muurasin yhdeksällä tulitiilellä ympyrän. Tiiliä tuli viiteen kerrokseen ja kerrokset ovat limittäin. Ulkopuoli luonnonkivistä tavallisella laastilla. Isännän pajalle kehiteltiin systeemi, jolla sai tukin halkaistua ja hirsitöistä innostuneena sieltä valmistuikin penkit nuotiopaikalle. Suunnitteilla on vielä teettään kääntyvä grilliritilä kunhan se suunnittelupajalla saadaan piirrettyä…

 

cake

Ja sitten itkuhälytin heräsi eloon.

Kesällä juhlittiin myös 1-vuotissynttäreitä. Valtavan kokoinen Late Lammas kruunasi tarjoilupöydän. Ihan vaan ”helppo” kakku oli johtoajatukseni sitä suunnitellessa. On totta, ettei tuon toteuttaminen ydinfysiikkaa ollut, mutta työlästä. Pintaan upposi 2,5 pussillista pienen pieniä vaahtokarkkeja, jotka asettelin yksitellen. Lopputulos oli onnistunut ja onneksi sankari ymmärsi nukkua superpitkät päiväunet juuri oikeana hetkenä. Mansikkahillolla ja vaniljakreemillä täytetty gluteeniton kakku kelpasi juhlaväelle viimeistä murua myöten 🙂

 

Syksy ja alkutalvi menikin melkoisessa sumussa. Palasin noiden synttärikemujen jälkeen töihin ja pikkujannu aloitti hoidon. Kaikki sujui melko kivuttomasti, mutta toki aikataulutus oli aika mieletöntä. Hommia ei varsinaisesti helpottanut flunssailu, joka omalla kohdallani kesti 8 viikkoa… Tuntuu, etten edes muista koko syksystä oikein mitään. Onneksi aloitin hieman kevyemmin ja tein vuodenvaihteeseen saakka 30-tuntista työviikkoa. Nyt olen palannut jo normaaliin epäsäännölliseen kolmivuorooni täysipäiväisesti ja aikataulutuskin alkaa jo sujua rutiinilla. Spontaanius tekemisissä on jäänyt harmillisen vähiin, mutta niin se kai taitaa olla suurimmassa osassa työssäkäyvien pikkulapsiperheiden arjessa. Viimeaikoina vapaa-aika on kulunut paljolti ulkona pojan kanssa. Pihahommissa on mukana jo innokas apuri ja on kiva tehdä yhdessä. Saa jotain aikaiseksikin kunhan muistaa ettei suotta aikatauluta hommia. Ei ne lehdet ketään siinä nurmikolla tapa, mutta kaatunut ja itkevä mini-ihminen tarvii lohdutusta juuri silloin kun tarvii. On ihana välillä ihmetellä juttuja ja hupsutella. Pienelle kaikki on uutta.

Kevään puutarhaprojekti näkyy alimmassa kuvassa. Vatukosta kivikoksi. Jännä nähdä koska valmistuu kun tuli melko extempore aloitettua. Niin viattomasti kuin kaikki alkoi yhdestä käynnistä kompostilla tuon pöheikön vieressä. Risut ilkkuivat silmäkulmassa ja ennen kuin huomasinkaan mönkijän kärry ja lapio olivat ilmestyneet paikalle…

PS. Sadepäivinä olen viettänyt omaa aikaa Pajalla ompelukoneen ja saumurin kanssa. Kunhan tekeleistä saan säälliset kuvat niin niistäkin on luvassa päivitystä. Lähiaikoina. Ei tarvi odottaa ensikevättä 😉

Havahduin vaunutellessa jokin aika sitten, linnut laulaa ja alkaa olla kevät. Auringon lämmittäessä lasitettua kuistia kevään tulon voi aistia vielä paremmin. Alkuvuosi onkin mennyt yhdessä sumussa: uusia hienoja taitoja, huonosti nukuttuja öitä, vaipanvaihtoa, vaunuttelua ja soseruokaa. Meillä lähdettiin liikkeelle ja se onkin heijastunut miltei kaikkeen. Tammikuun puolivälissä 5,5kk poikanen keksi istumisen salat. Sitten muutaman päivän päästä löydettiin uusi taito, seisominen tukea vasten. Näiden lisäksi hitaasta ryöminnän ja konttauksen välimuodosta on päästy kiiturikonttaukseen, jolla ehtii joka paikkaan ääntä nopeammin (etenkin niihin kiellettyihin). Rappuset osataan jo kiivetä ylös ja nyt harjoitellaan seisomista ilman tukea. Montaa päivää tuskin menee, että siihen keksitään yhdistää askeleet ja sitten äiti onkin pulassa. Tähän kun yhdistetään hampaiden puhkeaminen niin soppa on valmis. Liikkuminen jatkuu myös unessa ja ravinnon tarve on kasvava, ikeniä kutittaa ja kaikki harmittaa. Ihanat jo yli 6 tunnin yhtenäiset unet ovat vaihtuneet versioon ”kaksikin tuntia putkeen on paljon”. No, jaksaa jaksaa, kyllä se (kai) jossain vaiheessa helpottuu.

Jotain positiivistakin pitää kyllä sanoa. Meille on sentään tullut suurin piirtein säännöllinen päivärytmi. Ruokailut rytmittävät päivän kivasti ja voi vähän jopa suunnitella asioita sen mukaan. Kovin tiukkaa aikataulua ei kuitenkaan kannata edes yrittää ja muutenkin olen opetellut ottamaan asioita aika rennolla otteella mikä kaltaiselleni tiettyjen asioiden perfektionistille on hyvin hankalaa 😉 Ihanaa on seurata pienen miehen touhuja ja katsella uskomatonta kehitystä mitä tapahtuu jatkuvasti. Kiinnostus ympäröivään maailmaan vaikuttaa loputtomalta. Aika vaan tuntuu mystisesti katoavan jonnekin ja päivät kiitävät ohi hujauksessa.

Kevät on tuonut mukanaan sulamisvedet ja jäätiköt. Tämä tarkoittaa, että kotoa on hankala lähteä ja sinne päästä takaisin. Pienen mäen päällä asumisessa on puolensa ja vieraitakaan ei käy liiaksi kun jäävät mäen alle jumiin… Jäätyminen toi mukanaan myös hankikannon. Ihanaa. Käytännössä se tarkoittaa enemmän liikkumisvapautta vaunujen kanssa. Koko talvi ollaan hinkattu omaa tietä postilaatikolle ja takaisin. Ainoa aurattu reitti, mutta ei varsinaisesti äidin lenkkeilystä käy ja kieltämättä se on muodostunut liiankin tutuksi eikä enää niin houkuttelevaksi ulkoilupaikaksi. Eilen viimein sain tarkistettua metsäreitin tilanteen kantoliinaillen pirpanan kanssa ja tänään vaunuteltiin päiväunilenkki auringonpimennystä sivusilmällä tiiraillen. Nyt ei voi kuin harmitella että aikaansaamattomuuttani venytin tuota tarkistusreissua ja monta hyvää lenkkipäivää meni hukkaan. Toisaalta, ollaanhan me ulkoiltu ja puuhattu tässä kotosalla kyllä. Lasitetulla terassilla nimittäin tuntuu, että kevät on jo huomattavasti pidemmällä. Siellä pienen tutkijan on ollut hyvä aloittaa ulkona touhuiluun tutustuminen kun vaatteita ei ole tarvinnut topata päälle kovinkaan paljon.

Kevätauringon luodessa säteensä karmivan likaisiin ikkunoihin heräsi pieni puutarhuri sisälläni. Nyt onkin ikkunalaudoilla itämässä mansikka, ruusukaalia, leijonankitoja, astereita, tomaattia ja ties mitä muuta. Jännä nähdä jälleen kasvaako niistä oikeasti mitään. Edellinen surullisen kuuluisa yritys taisi useamman lajin istutuksesta huolimatta tuottaa vain muutaman tomaatin ja kaalin taimen, jotka lopulta kuivuivat kasaan kun hortonomi unohti ne ulos siirrettyään kastella. Onneksi keväällä saa haluamansa taimet myös valmiina 🙂

Yritystä ainakin löytyy

Yritystä ainakin löytyy

Kyllä siellä jotain itää, jee!

Kyllä siellä jotain itää, jee!

Pieni assistentti puuhailee

Pieni assistentti puuhailee

Puutarhurilla on myös hurjat suunnitelmat siitä mitä pihassa keväällä tapahtuu. nyt kun olen kotona. En kuitenkaan liene huomioinut tuota vajaan metrisen työnjohtajan osuutta riittävän hyvin. Tai lähinnä sen rajoittavuutta pahimmillaan. Työnjohtajalla on tietenkin mahdollisuus päättää päivän työtehtävät, joten voi olla ettei puutarhurointi ole listalla ensimmäisenä. Päiväuniaikakin on melko häilyvä käsite se vaihdellessa 20 minuutista kolmeen tuntiin ja määrän ollessa 1-3, vaikka 2x tunti onkin tavallisin. Syksyllä nähdään mitä puutarhassa on tapahtunut.

Pajalla ehtii noiden epämääräisen mittaisten päiväunien aikaan silloin tällöin pyörähtää. Pitkästä aikaa kaivoin laatikoista villaa ja huovutin sekä märkä- että neulahuovutuksella pajunoksia. Innostuin ystäväni Villaa ja Lankaa-verkkokaupan ja blogin kauniista keväisistä tuotteista. Olen aina ihastellut hänen kädentaitojaan ja usein inspiroitunut niistä. Tällä kertaa en tehnyt omaa versioitani hänen tuotteistaan (kuten tavallista) vaan tarvitsin kestävät pajunoksat kissoineen kranssia varten ja keksin suunnata villalaatikolleni. Idea koko kranssiin lähti omenapuita leikatessani ja pitkiä vesiversoja pois harventaessani. Niistä kieputtelin aikani kuluksi kranssinpohjan ja askartelin pääsisäisaiheiset koristeet. Ihana päästä välillä käyttämään käsiään muuhunkin kuin ruuan laittoon ja vaipan vaihtoon. Onhan pajalta toki muutakin valmistunut pikkuhiljaa. Imetyspaitoja, kuolalappuja, pipoja ja muuta tarpeellista. Ideoita ompeluksiinkin olisi vaikka millä mitalla. Mistähän saisi vuorokauteen lisää tunteja työnjohtajan nukkuessa?

Pääsiäistä odotellessa

Pääsiäistä odotellessa

Joulun taikaa

Joulu on minulle vuoden parasta aikaa. Olen aina rakastanut Joulua, siinä on jotain taianomaista. Minusta on ihana askarrella joululaulujen soidessa kortit läheisille, leipoa pipareita ja torttuja ja jopa siivoaminen (tai lähinnä se lopputulos) on mukavaa. Jouluruokien hiljalleen leviävä tuoksu ympäri huushollin tai kynttilän valossa sohvan nurkassa nautittu glögimuki luo tunnelmaa parhaimmillaan.  Tuleva Joulu tuntuu kovin erilaiselta. Nyt sitä on juhlistamassa ensimmäistä kertaa myös elämämme tärkein ihminen. Vaikka tuo 70cm kaveri ei vielä Joulusta niin ymmärrä, on muutosta silti ilmassa.

Tänä vuonna jätin melkein kortit askartelematta ”kiireen” vuoksi. Ajattelin etten ehdi ipanan kanssa niitä tehdä puolison ollessa pitkää päivää töissä. Jostain kuitenkin into löytyi viime metreillä ja yli 30 käsintehtyä korttia lähti ilahduttamaan saajiaan. Vielä pitäisi sähköinen versio tietylle kaveriporukalle rakennella. Viimevuodesta poiketen kokkausvastuu siirrettiin täksi vuodeksi takaisin äidilleni, jolta sen jo parina Jouluna olin perinyt. Pieni työnjohtaja ei välttämättä olisi suhtautunut laatikkotalkoisiin positiivisesti. Nyt ne ovat kuitenkin jo pakastimessa paistoa odottamassa. Kinkku ja loput ruuat tulevat Jouluvieraiden mukana sitten aattona. Tuntuu oudolta kun ei ole kilometrin pitkää ”viimehetken” kauppalistaa tai pieniä muistilistoja siitä mitä vielä pitää tehdä. Ja sinne sohvannurkkaan sen glögimukini kanssa olen myös ehtinyt takkatulen loimua ihmettelemään.  Kotikin on puettu Jouluun jo muutama viikko sitten verhojen ja mattojen vaihdolla, samalla tehtiin myös suurempi siivous. Enää tarvitsee vain imuroida ja heittää se Toluvillasukka sohvan alle 😉 Kuusi haettiin tänään koko perheen voimin lähimetsästä. Se pääsee aatonaattona sisälle ja saa vasta aattoaamuna koristeet niskaansa. Meillä alkaa siis olla valmista Joulun tulla.

Lahjat ovat tänä vuonna jääneet kauppaan. Jotenkin koen, että Joulussani alkaa olla enemmän ja enemmän kyse perheestä, rauhasta ja hyvästä ruuasta. Yhdessä olemisesta. Paketteja toki on pienelle miehelle kertynyt kuusen alle ettei ihan lahjaton Joulu ole tulossa. Oman lapsen myötä toisille aikuiselle lahjojen ostaminen on menettänyt entisestään merkitystään. En siis tarkoita että se olisi turhaa ja olen ehdottomasti tarpeellisten lahjojen kannalla. Mutta jos lahjan saaja ei varsinaisesti tarvitse mitään niin tarviiko lahjoja silloin vaihtaa? Ainakin itselleni tärkeintä on perheeni saaminen koolle tavarapaljouden sijaan. Tähän tietysti vaikuttanee myös se, että tavallisesti suurin osa antamistani lahjoista on tullut Pajaltani omien käsien valmistamana. Silloin niissä on ollut mukana tunnetta vaikka aina ne eivät niin tarpeellisia ole olleetkaan. Ovat ne ainakin saaneet saajansa suun yleensä hymyyn. Paja-aikaa on viime kuukausina ollut melko rajallisesti ja olenkin käyttänyt sitä ihan oikeasti tärkeisiin juttuihin. Kehittelemäni imetyspaita on varsin oivallinen vaate ja sitä tulenkin vielä jatkojalostamaan. Myös pirpanalle on syntynyt pipoja, vilttejä ja muuta tarpeellista. Tosin tässähän on vielä muutama ilta aikaa ennen aattoa. Saa nähdä mitä Pajan syövereistä vielä löytyy…

Nyt on aika sytyttää kynttilät pimeään iltaan ja sujahtaa villasukat jalassa sohvannurkkaan rentoutumaan. Rauhallista Joulua ja Onnea Tulevalle Vuodelle!

Vaivihkaa vesisaavissa muotoutunut toista metriä korkea jäälyhty koristaa lumista pihaa. Luonnon kauneutta :)

Vaivihkaa vesisaavissa muotoutunut toista metriä korkea jäälyhty koristaa lumista pihaa. Luonnon kauneutta 🙂

Elämää hetkessä

Koko maailmani mullistui heinäkuun lopussa ihanan pienen miehen astuttua elämääni. Arki ja päivärutiinit saivat tietenkin uuden tahdin josta en todellakaan määrää enää itse. Etukäteen en kuitenkaan osannut  kuvitellakaan miten ison muutoksen pieni ihminen voi pääni sisällä saada aikaan. Vaikka olen jo vuosia yrittänyt oppia nauttimaan hetkestä ja ottaa asiat rennommin, vasta nyt siihen tunnen oikeasti kykeneväni. Nautin suunnattomasti kiireettömistä aamuista pikku-ukon vielä nukkuessa mieheni suunnattua töihin, hetkestä ihan omaa aikaa. Nautin iloisesta juuri heränneestä pojasta, joka naureskelee ja juttelee kiemurrellen sängyllä. Nautin auringon pilkahduksesta vaunulenkillä. Ja nautin omasta ajasta Pajalla, jonka puolisoni tai vierailulle tullut äitini tarjoaa. Nautin ajasta koko perheen kanssa touhutessa. Nautin valtavasti nähdessäni rakkaimpani kehittyvän päivä päivältä ja oppivan uusia taitoja. Näen asioita, joita minulla ei ennen ollut aikaa havaita. Kiire, joka aina vaivasi, on jäänyt jonnekin. Muutos asenteessani on tuonut mukanaan myös sen, ettei koti aina ole tiptop. Etten ehkä ole viehkeimmilläni collegehousuissani hiukset pörröllä ja maidolta lemuten. Että meillä syödään eineksiä ajoittain enemmän kuin ennen. Että pyykit voi pukea päälle suoraan narulta. Ja sen, että viimeinkin minulla on todellinen syy siihen miksi mahtavat ideat eivät ehdi Pajalta valmistua. Mutta mikä tärkeintä, olen erittäin tyytyväinen tähän hetkeen ja elämääni.

Pihakeinu

Pihakeinu

Jotta vauva-arkeni ei vaikuttaisi ruusuilla tanssimiselta, täytyy myöntää että on päiviä jolloin epätoivo valtaa mielen. Onneksi kuitenkin vain hetkittäin. Kun pieni ruokittu, puhtaisiin vaihdettu, päiväunitettu ja leikitetty ihminen kiljuu sylissä kitarisat vilkkuen mietin oliko tämä todellakin sitä mitä halusin. Onneksi näitä hetkiä on kuitenkin suhteessa vähän ja ilmavaivat yleisimmin syynä. Pahinta näissä itkukohtauksissa on se ettei ole keinoja auttaa tuota viatonta ihmistä. Täytyy vaan jaksaa olla lähellä ja odottaa ilman luonnollista poistumista. Saa nähdä joudunko karsimaan tulevaisuudessa omaa ruokavaliotani maidon tai muun suhteen. Tähän asti olen uskotellut itselleni itkujen olevan 3kk koliikkivaivaa ja rokotuksista johtuvaa kipuilua. Aika näyttää mihin suuntaan vatsavaivat menee. Mielenkiinnolla tilannetta seurailen.

Kotiäidin roolia opetellessa on myös Pajalta ehtinyt valmistua yhtä ja toista. Jo ennen poikani syntymää uusi puutarhakeinu sai vanhasta patjasta ja ikuisuuden laatikossa muhineesta kankaasta kunnolliset istuintyynyt. Siistit ja selkeälinjaiset ilman turhia reunuksia ja krumeluureja, joita kaupasta ei löytynyt. Juuri meidän pihaan sopivat.  Iltana ennen synnytystä valmistui tulokkaalle riippukehto. Pohjana kehdossa on äitiyspakkauksen laatikko ja kuoret on tehty vanhoista farkuista. Ripustusliinat ostin muutamalla eurolla rautakaupasta.

Riippukehto ja lelulaatikko

Riippukehto ja lelulaatikko

Liinat kulkevat taskujen avulla tehtyjen kujien kautta, jotta ne eivät pääse luistamaan paikaltaan. Olihan kehto oikeastaan valmiina jo muutamia päiviä aikaisemmin, mutta kattokiinnikkeet saatiin paikalleen juuri ennen ensimmäisiä supistuksia. Tiukoille meni siis 😉 On hassua, miten kotiin yhtäkkiä on tullut uuden perheenjäsenen tavaroita. Vaikka vielä ei lelupaljous olekaan ihan hirveä piti sikin sokin levällään oleville leluille saada säilytyspaikka. Isomummulta perittyyn pärekoriin tehtiin vuoraus puuvillakankaasta ja reunaan pitsiä. Kaunis reunapitsi on  kyseisen isomummun käsialaa. Ihana keksiä niillekin käyttöä ettei tarvi vain laatikossa niitä ihailla. Kun olen käyttänyt isomummulta löytyneitä materiaaleja ipanan juttuihin, tulee itselle hyvä mieli ja kiva olo siitä, että tuo pitkälle dementoitunut ja itselle kovin rakas ihminen on tällä tavalla osa myös pienen miehen elämää.

Kodinhoitohuone

Kodinhoitohuone

Kodinhoitohuone remontoitiin nimenomaan vauvaa ajatellen. Onhan siellä toki muutakin säilytettävää, mutta iso rooli on vaipanvaihtopisteellä. Pehmuste pöydälle on tietenkin Pajan tuote varastokankaista ja vanulevystä. Puhtaanapitoa helpottaakseni ompelin askarteluvinyylistä suojakerroksen kankaan päälle. Hoitotarvikkeille olen askarrellut pieniä pussukoita, joiden sisällä on vaunupuikkojen muovikippo. Pussukan reuna on käännetty niin, että vuorikangas näkyy ja tekee neutraalin värisestä pussukasta hieman pirteämmän. Muovinen sisus pitää vuoritetun kangaskipon ryhdikkäänä ja estää rasvojen yms. valumisen kankaaseen. Samalla tekniikalla on valmistumassa myös pyykkipussit seinälle ripustettaviksi ja vaipoille kori säilytystä varten. Muovipussi kun ei ole kovin kaunis katsella. Eihän se tietenkään kenenkään muun kuin minun silmääni häiritse, mutta minähän sitä tilaa taidan eniten katsellakin…

Talvi tekee tuloaan

Talvi tekee tuloaan

Ulkonakin saan aina jotakin päiväuniaikaan tehtyä. Terassille on ilmestynyt kynttilälyhdyt ja pajuvene on saanut kantaakseen callunat jäkälien kera. Tänä vuonna en ehkä ihan yhtä paljon ehdi pihaa laittaa kuin aiempina talvina, mutta ilokseni edes jotain. Useana iltana on terassi jo ollut valaistuna kynttilöin. Niistä tulee heti jotenkin rauhaisa olo. Tunnelmallista ja mukavaa.

Päiväuniaikaan pyritään myös ulkoilemaan paljon. Siinä onneksi on mukana myös assistentit. Työkaverilta ostamani vaunut ovat osoittautuneet mainioiksi maaseutuolosuhteisiin isojen ilmatäytteisten pyöriensä ansioista. Ja hyvin ne näyttäisivät vielä kolmattakin lasta nukuttavan. Päiväuniaikaan pitäisi varmaankin yrittää tännekin kuulumisia paremmin päivittää… Ehkä nyt se onnistuu kun vähitellen alkaa rytmi päivään löytyä.

Lenkkitiimi

Lenkkitiimi

PS. Tämä on juuri sitä mitä halusin. Nauruineen ja itkuineen. Koen eläväni onnellista aikaa. Hetkessä.